Nuorisoseura

Nuorisoseuran johtokunta 2022:

Pekka Heikkinen, puheenjohtaja
Seija Rissanen, sihteeri
Merja Korhonen
Maire Turunen
Juha Korhonen
Marja Parviainen
Pia Parviainen
Tiia Huusko


Nuorisoseuran historiaa:

Kinahmi-Konttimäen nuorisososeura ry perustettiin 23.4.1996 Konttimäen koululla, tarkoituksena yhdistää kyläläisten yhteenkuuluvuuden tunnetta ja saada aikaan rekisteröity yhdistys, joka saattaisi ostaa Konttimäen koulun kyläläisten käyttöön. Yhdistyksen esimmäisessä johtokunnassa toimivat puheenjohtajana Hanna Liira ja jäseninä Kati Pirinen, Juha Parviainen, Anne Sutinen, Juha Korhonen, Hannele Huusko, Seija Rissanen, Hannu Parviainen ja Pekka Heikkinen. Puheenjohtajaksi siirtyi Pekka Heikkinen vuonna 1998. Seija Rissanen on toiminut sihteerinä.

Nuorisoseura osti Konttimäen koulun talkoovoimin ja on toiminut yhteisöllisyyttä edistävänä toimijana kylällä.

Yhdistys on järjestänyt kyläläisille ja muualla asuville jäsenilleen toimintaa ympäri vuoden esim. kuutamokävelyt, laskiaistapahtumat, pikkujoulut, peli-illat, bänditreenit, näytelmäpiiri, erilaisia juhlatilaisuuksia linnanjuhlista perinnemaatalousnäyttelyyn, ruskaretket, ruokailuja, kahvituksia ja teatteriretkiä. Yhdessä on osallistuttu myös Dragon melontaan, Nerkoon pesismarkkinoille ja lentopalloturnaukseen. Toimintaa on järjestetty yhdessä kyläyhdistyksen, Nilsiän 4H:n, seurakunnan ja muiden kylien kanssa.

Nuorisoseuran puitteissa on talkoiltu paljon ja perinteisimpiä varainhankintamuotoja asunnon vuokrauksen lisäksi on olleet myyjäiset, Tahko MTB:n 2-3 huoltoopisteen pitäminen ja arpajaiset. Nuorisoseuralla on ollut myös nuorisotekijä puolenvuoden ajan v. 1997.